Joulukuu, mitä kuuluu?

Syksy. Mihin se kaikki oikein katosi? Ja mihin tämä blogi hiljeni? Valitettavasti tämä teksti on aivan yhtä ankea kuin syksynikin oli.

 Kuin huomaamattani elokuu paluutuskineen vaihtui syyskuuksi, syyskuu lokakuuksi. Kohta ohi valui marraskuu ja joulukuukin. Mitä tänä syksynä on oikein tapahtunut?Olen oppinut, että työ, koulu, sosiaalinen elämä ja lepo muodostavat neliön, josta ei voi valita kaikkia puolia. Skippasin levon, mutta kehoni vaati sen itse takaisin. Aloin nukkua pommiin kouluaamuista. Lääkitä itseäni useammilla päiväunilla, kuin edeltävinä vuosina yhteensä. Harmittelin, miten tämä blogi ja Instagram nukkuivat, kun minä koetin keskittyä selviämiseen satsumoiden, D-vitamiinin ja kaverimenojen voimin.Päivä toisensa jälkeen haaveilin upottavasta hiekasta varpaiden alla. Rinkan pakkaamisesta ja junaan hyppäämisestä, siitä ettei ole aivan varma mistä maisemasta seuraavana aamuna herää. Mutta olin päivästä toiseen Suomessa, josta valo vähenee, ja työpäivien jälkeen on tartuttava kouluhommiin. Tai freelancer-keikkoihin, joille optimistisesti sanoi "joo", jotta surullisen tyhjä matkakassa saisi edes vähän täytettä.Lopulta löysin itseni äärirajoilta ja itkemästä pomoni edessä. En onneksi saanut sairaslomaa vaan uuden viivan "melkein burn outissa"-elämänkokemuslistaani – ja ymmärtäväiset esimiehet antoivat lyhentää työviikkoni kolmipäiväiseksi, jotta koulu saa enemmän aikaa. Sitä on jäljellä onneksi enää vain vähän. Syksyn muutamat rästityöt, kevään pienet kurssit ja opinnäytetyö.Ensimmäistä kertaa moneen vuoteen olen tänä syksynä löytänyt itseni tilanteesta, jossa en ole varma mitä odottaisin. Aiemmin harkitsin ja odotin opintovapaalle lähtemistä. Sitten Japaniin vaihtoon pääsyä. Mitä seuraavaksi? Pitkää matkaa? Jotakuta jota rakastaa? Ulkomaille muuttamista?Kyllä, Suomeen paluu on tuntunut shokilta. Mutta en osaa edes määritellä millä tavalla. Arki ja seikkailut tuntuvat niin erillisiltä osilta minua, etten tiedä, kumpi osista on enemmän totta.Ja samalla niskassa on se milleniaalin syyllisyys, first world problems, kun tavallinen arki töineen ei tunnu olevan tarpeeksi.Mutta kivuliaimmissakin syksyissä on ne tietyt hetket, joissa kaikki palaset loksahtavat kohdalleen. Sitä oli marraskuun lopun viikonloppureissu ystävän kanssa Tallinnaan. Tekosyynämme oli Pimeiden öiden filmifestivaali PÖFF, mutta oikeasti vaeltelimme joulutoreilla ja kaduilla katsomatta yhtä leffaa enempää.Asuimme Kalamajassa Airbnb-kodissa, joka oli sisältä siisti, mutta rappukäytävä näytti kauhuelokuvan kulisseilta. Oli kitkerää mustaa kahvia ja polveilevia keskusteluja maailmanpolitiikasta tabuihin, matkustamiseen, deittailuun ja horoskooppeihin. Kävimme Fotografiskassa ja kävelimme vahingossa sisään valtavan ortodoksikirkon venäjänkieliseen jumalanpalvelukseen. Valtavat kupolit väreilivät kynttilänvalossa. Ulkona merituuli oli aivan yhtä pureva kuin vastarannalla Helsingissäkin. Niin, tämä teksti on alaston ja keskeneräinen. Vähän niin kuin minä ja tämä syksykin ovat olleet. Mutta taas olemme päivän lähempänä kevättä.Ja kevät... minulla on suunnitelmia varallesi. ;)Seuraa matkojani Instagramissa @iidaeli, Facebookissa Iida in Translation tai tätä blogia blogit.fi:ssä ja Bloglovinissa!

Previous
Previous

Iida in Translationin yksivuotissynttärit + voita liput matkamessuille!

Next
Next

Pieni kaupunkiopas: Kioto